Unohtui sanoa, että alkuviikosta naksuttelin kummankin kanssa ja oli hauska huomata, että Iitu ei ainakaan ole jujua unohtanut. Tepalla haisu oli vähän hukassa, mutta jos ehtisi enemmän naksutella sillekin. Aloitin harjottelee Tepalla seuraamisesta suoraan seisomista pallon avulla. Nyt ollaan siinä pisteessä että käännyn, heitän pallon ja sanon "pys!".
lokakuuta 13, 2006
Hyvä mieli!
Keskiviikon agi-harkoista jäi aivan tajuttoman hyvä mieli :). Meitä oli vain meidän tytöt ja Roosa- doggi, joten saatiin oikein tehoharkat. Pistän noi videot harkoista, niin näätte Iitun suorastaan lentävän! Tehtiin irtoomisharjotuksia. Ensin yhen, sitten kahen ja kolmen esteen takaa. Ensin pysyttiin ite paikallaan, mutta sitten tehtiin kolmen sarjaa niin että ite kiihdytettiin juoksua ja yritettiin samalla kertoa koiralle milloin sen pitää myös kiihdyttää. Toi tehtiin kolme kertaa yheltä puolelta. Iitu irtosi huomattavasti paremmin vasemmalta puolelta, ja oikea puoli oli tosi tiukassa. Pitää nyt harjottaa sitä paljon enemmän. Voikohan olla että on ite niin tottunut kääntymään vasempaa päin, että oma ruumiinkieli oikealle on jotenkin niin vaikea?
Namisukka toimi aivan ältsi hyvin! Ja Polar- juusto. Iitu oli niiiiiin hyvä ja jaksoi keskittyä koko ajan. Lopuksi tehtiin vielä valssiharjotus: kaksi hyppyä ja putki sivussa, kummallekin puolelle varmaankin joku pari toistoa.
Tepa ei tehnyt tällä kertaa paljon mitään, muutaman renkaan ja putken. Tepa pääsi vähän tutustumaan 12vkoseen borderterrieripentu Kassuun hallilla. Vähän oli Tepa turhan vikkelä pikkuselle, mutta eiköhän se kohta ota Tepan kiinni :).

lokakuuta 04, 2006
Hyvin menee kun vähän tekee
Tänään taas agilityssä. Tainan kanssa tehtiin lisää ohjausharjoituksia; hyppy - putki - hyppy. Piti ymmärtää valssauksen jälkeen kääntääkin selkä koiralle joka tulee putkesta, sanoa "tässä!" ja ohjata toiselle hypylle. Sitäpä sitten tankattiin, kun ohjaajan koordinaatio ei vaan aluksi kykeytynyt :D. Tehtiin myös taas kujakeppejä ja lisää valssausharjoituksia, edestä ja takaa.
Tepa oli taas mukana ja on niiiiiiin ihanaa kun se nauttii lelupalkasta. Oon yrittänyt leikittää sitä mahd. paljon monissa paikoissa. Tepa kokeili taas kujakeppejä (lähinnä opetteli mitä lätkä maassa tarkoittaa), pelottavaa puomia ja hyppyjä lelupalkalla, ja tietysti vain leikkimistä ja kontaktia.
Pitää muistaa pitää kummankin toistot minimissä, ihan selvästi varsinkin Iitu keskittyy silloin paremmin.
Videolta asiat näyttää vähän selkeemmiltä :)

syyskuuta 28, 2006
Sisko se kaidalla tiellä pitää...
Tänään Iitun kolmas ja Tepan eka kerta hallissa Virkkalassa. Viime kerralla Iitu ei oikein jaksanu keskittyä, kun energiaa riitti eikä oikein viitsittänyt. Tällä kertaa pikkusiskon mukana olo auttoi taas hurjasti. Äiskän kanssa tekeminen ei ollutkaan niin itsestäänselvyys.
Iitun kanssa tehtiin valssausharjoitusta, takaaleikaten. Se meni aika hyvin, kunhan ohjaajan koordinaatio pysyis kuosissa. Pitää muistaa olla sanomatta iitu! ennen käskyä ja muistaa juosta tarpeeksi vinoon esteiden välistä, jotta koiralla olisi suora rintama sitten toiselle esteelle. Iitu jaksoi hyvin keskittyä kolme kertaa per ohjauspuoli, pitää muistaa pitää harkat yhtä lyhyinä. Tehtiin myös kujakeppejä vanhoilla kepeillä niin, että ohjaaja liikkui jo suht lujaa vieressä ja yritettiin lähettää koira läpyskälle vauhdista suoraan. Varmaan sellanen neljä toistoa. Samaten tehtiin myös rengasta ja kaikki hypyt meni renkaasta läpi, sekä vetämällä läpi että lähettämällä.
Kokeiltiin keinua nyt niin että keinuosa oli vain lankun päällä. Hyvin meni, pari kolme toistoa. Buja-lauta pitäis nyt saada harjoittelun alle...
Tepa kokeili tokaa kertaa rengasta, se meni lllloistavasti! Luonnonlahjakkuus, ilman hihnaa ja n. kuusi toistoa/2 kertaa.Vikat kerrat meni jo lähettämällä. Keinulautaa kokeili myös Tepa, eikä siinä ollut sen enempää ihmettelemistä. Vanhoja kujakeppejä kokeiltiin myös, kerran menin ite persus edellä ensin, mut jo toisella kerralla Tepa osas (vähän auttamalla) mennä jo ihan ite :).

syyskuuta 27, 2006
Nyt se alkaa!
Tästä se sitten lähtee :) Yritän olla tunnollinen ja täyttää tätä päiväkirjaa harrastusten jälkeen, varsinkin agissa se olis tärkeetä.
Taustatietoa:
Iitu- westie (s.240104) takana muutama pentu- ja toko- kurssi, ja alkeiskurssi agista. Alkeisjatko menossa agia parhaillaan. Sitä on takana nyt kolme kertaa. Treenataan Lägissä Lohjalla. Iitu hallitsee peruskäskyt (istu, maahan, odota, ei ota, tässä!, seuraa), pysyy siis hyvin hanskassa. Treenaamisen alla tokossa on ehdottomasti seuraamisesta seisominen ja maahan meno. Tavoitteena suorittaa BH-koe hyväksytysti.
Agissa Iitu on välillä mukana suurella sydämellä ja välillä ei oikein jaksaisi kiinnostaa. Tällä hetkellä lihapullat on motivaattorina ;). Lelut ei kentällä/hallissa toimi vielä tarpeeksi hyvin.
Iitu osaa suht hyvin kaikki muut esteet, paitsi keinun (menee sille, mutta on kiinni kädessä) ja kepit (kujakepeillä harjotellaan). Tällä alkeisjatkolla olis tarkoitus opettaa esteitä ja ennenkaikkea ohjaajaa. Nyt ollaan kaksi kertaa harjoiteltu valssaamista.
Palkkaamisessa käytän lähinnä nameja, naksun olen myös opettanyt mutta Tepan tulon myötä se on jäänyt.
Tepa- manssi (s.230306) harjoittelee lähinnä harjoittelemista ja kentällä/hallissa leikkimistä. Ollaan kokeiltu kaikkia esteitä paitsi A:ta. Tepa on tosi rohkea ja yllätys olikin suuri kun puomi oli suuri mörkö. Nyt se menee jo paremmin, mutta keinu ja puomi otetaan tarkkaan syyniin. Tavoite olisi opettaa Tepalle kaikki esteet ja mennä sitten kurssille ;). Tepa jaksaa pieneksi manssiksi keskittyä aivan ihanasti, pienessä meluisassa hallissakin! Tepan tavoitteena on isona tyttönä aloittaa agility, käydä luonnetestissä ja suorittaa BH-koe hyväksytysti.